KILPAHEVOSIA JA IHANIA SUOMENHEVOSIA:

Nyt tarinaa on jatkettava ryhmitellen talleittain

Isäni Emil Kiiskisen hevoset:
Kaikkia meidän työhevosia kokeilin myös ratsastaa, isänihän opetti minut kaikkeen työntekoon hevosten kassa. Ajoin heinäkuormia, parireellä lautakasoja Lieksasta Lamminkylään. Osasin peltotöissä auttaa ajamalla haravakonetta, karhiamalla peltoja jopa kahden hevosen vetämänä. Kelin mukaan ajettiin kauppalareissut kärryillä tai reellä.Ajoin usein isoja lautakuormia parirekeen lastattuna Lieksasta Lamminkylään.Autoliikennettä oli varsin  vähän, ainoastaan armeijan kuorma-autoja harvakseltaan.
Pikkulottana kuskasin saksalaisupseereita kauppalaan ja takaisin laitareellä, jossa oli hirventalja heinien päällä ja lammasvälly.Kerran kaadoin tahallani reen ja sotaherrat lensivät hankeen, siitäkös riemu repesi!Palkaksi sain seuraavalla kerralla elämäni ensimmäisen suklaalevyn.

Ei isäni kaikista hevosista ratsua tullut. Oikea koulutettu ratsu MAIJU oli kaunis liinakkotamma, jonka kaupassa tuli myös satula.Olin niin ylpeä oikeasta ratsusta satuloineen.

Maiju, Tähti ja Timo kuvassa (1943) Antti Emil Kiiskisen kanssa

Tässä isäni Poju työhevosensa kanssa.


Haapalanlahti, Vuokatin Ratsastuskoulu:
Tantan (Tarja Patrikaisen ) kilpahevosilla sain kisata. PATRICK oli kaunis osaava musta ruuna, jolla voitin Hildurin malja- kilpailun, CLAUDIAlla taas veteraanimestaruuden. HUMUN RALLI oli mieluinen koulutettava, oppi nopeasti helpon A;n asiat ollen hyvin luonteikas ja itsetietoinen ruuna. Suomenpienhevonen PINKI oli temperamentikas ja haasteellinen vauhtihirmu Sain kokeilla siellä myös Isadorin lisättyä ravia- olihan se melkoinen kokemus!.Opetukseemme kuului siellä myös vaarojen vaellus, melko vaativine vaihtelevine maastoineen.

Tässä Patrickin kanssa Kuluntalahdessa

Tässä lopputervehdyksessä.




Mäenpään Kartano, Pieksämäki:
Marja Roschier-Halosen luona riitti hevosia. SUPIKAS tuli Tantalta ja viihtyikin maaseudulla niin hyvin, että kelpo tuntiheppahan siitä saatiin. Kisasin siellä myös Maarian TRAMONlla. Ratsastin siellä Maarian ZINNIÄ, arabiori BRILJANT:ia, jolla olin usein myös valmennuksissa. Myös HERTZOG oli siellä.Isäntä Pertti sanoi:"Taas on Hildur opettanut PIMUA kun maneesin seinään on tullut uusia korjattavia kohtia"PimunRailasta tehtiin silloin opetushevosta.Marjan nimikkotamma
AKSU oli hurja maastokiitäjä, jolla sain elämäni kyytejä.Autoin Aksun synnytyksessä Marjaa, elävä varsa saatiin kovan työn tuloksena.

Kuvassa Mäenpään kartanon hevosia.
Hevosten uittaminen oli leiriläisten lempipuuhaa.




Kylmän Talli, Kajaani
Liisa Avonius pyysi tunninpitäjäksi ja ratsuttajaksi Kylmälle.Siellä käy paljon lapsiratsastajia ja on myös pikkuponeja. Liisan oma kasvatti TÖPITÄR oli mieluinen ratsastettava, olin sillä Ivan Kizimoffin valmennuksessakin, jossa teimme laukkapiruetteja! Kisasimme helppoja luokkia menestyen. KRAFIT musta komea ruuna oli myös kiva kisaheppa. Sitten tuli Leena Jokelan arabiori PATZARELLO, jota olin ratsastanut jo Haaapalanlahdessa, yhteistyömme jatkui Kylmällä. Myös SILBERSEE:llä  kisasin menestyen sekä JERKKU  ponilla..

Tässä Sari Herlevi Krafit , Liisa Tähkäpää ojentaa ruusuketta minulle ja Töpittärelle, valitettavast en muista kuka tuli kolmanneksi Jerkulla.

Sama palkintojenjako ja kuvassa rakas NOONA koiramme.

Tässä vietimme Kylmän Tallin maneesin avajaisia.




Sutela, Paltaniemi. Kainuun Prikaatin talli Hoikankangas:.
Kajaanin Ratsastusseurahan omisti 50 vuotta sitten opetushevoset, joilla saimme kilpailla ja suorittaa merkkejä. Pitkän kauden majoituimme Kainuun Prikaatin talleille ja siellä oli myös yksityiomistuksessa olevia ja armeijan ratsuja. Siellä olivat JUNAK ja APAZC eri aikoina tosin, Maastolenkkejä vedin KAWALER:lla, SALAMA:lla,Sipilän Jussin KASTOR:lla. Sain kilpailla SA:n omistamalla JAROS ruunalla. Elämäni vauhdikkaimman hiihtoratsastuslenkin teimme Juhan kanssa BAJADOR:lla (minimuovisuksilla) Mustan majalle ja takaisin, vaihtaen välillä hiihtäjän paikkaa! Jyrki Jauhiaisen GHANA tammalla ja Ulla Niskasaaren FIRLETKA tammalla ratsastin myös paljon .
Kun kävimme ostamassa seuralle HUIPPUHIENOA RÖDTOPIA Kuopiosta Hietamieheltä koeratsastimme sellä ja silloin tuntui, että istun atomipommin päällä! Rönnistä tuli sittemmin myös hyvä periyttäjä ja kantaemä Liisa Tähkäpään varsoille.

Vasemmalta minä Junakin kanssa, Seppo Harkimo Dunailla ja Satu Salmenkivi Kawalerilla.



Kajaanin Hevosharrastekeskus, Kuluntalahti:
APAZC ja SUPIKAS pääsivät muuttamaan Kuluntalahden hienoihin maastoihin. Liisa Tähkäpään JOSEFINA tammalla sain kilpailla menestyen! KRS:n omistamalla ruuma ZERIF:llä, Marja Paasivaaran KONSTA suomenhevosella kisasin myös.Herzogilla kisasin kansallisia luokkia.
Sitten alkoikin Soile Lappalaisen laadukkaiden opetushevosten aika: JIIHOO eli Jippo oli temperamentikas mutta kuuliainen, kiva kisahevonen. Kun pääsin aloittamaan MELURI:lla en voinut uskoa, että pääsen joskus niin hyvin koulutetun suomenhevosen selkään!Olin tottunut aloittamaan aina koulutuksen alusta!

Kuvassa Suppe tässä vaiheessa jo siirtyneenä Pieksämäelle.

Kuvissa olen Melurin kanssa Kylmän Tallilla ja jälkimmäisessä kuvassa Kajaanin kauppatorilla.

Melurin kanssa esitimme Lady Meetingissä
mustalaisruhtinatarta ja vettä tuli kaatamalla, arvaatte varmaan painoiko samettihame paljon..Hienoja kisoja! HEEPE:stä odotimme paljon, valitettavasti ähky vei. Kun Meluri lähti eläkkeelle en alkuun katsonutkaan suomenpienhevosen JESMANTAN karsinaan, mutta siten ajattelin "kopasta" häntä. Niin alkoi pitkään jatkunut yhteistyömme.Olemme kisanneet helppoja luokkia C,B ja A sekä joka vuosi Lady Meetingissä.Sydämemme sykkivät samaan tahtii!
Näistä muisteloista saa virheellisen käsityksen, ei kilpaileminen ole ollut pääasia vaan hevosen läheisyys, maastossa yhdessä liikkuminen ja yhdessä oppiminen-siinä on sitä jotain. 

Tässä kuvassa Marja Liira omalla kasvatillaan Astalla ja minä Melurilla, esitimme Lady Meetingissä
Espanjalaisittain pariratsastusta.

Tässä taas juhlimme KRS:n 45-vuotistaivalta suurella katrillilla suokkien ratsastajilla oli kansallispuvut ja muilla kilpa-asut.Minä ja Meluri, Marja ja Asta.


Tässä aloitimme yhteisen taipaleemme Jesmantan kanssa, kentällä oli nuori orihevonen, jonka huutelu sai Manta kastumaan kauttaaltaan parissa minuutissa ja kävi hän muutenkin "kierroksilka"

Tässä taas osia Soile Lappalaisen ja Veikko Valtterin sekä Manta ja minun pariratsastuksesta:

Me olemme kuin "kameleontit" eri asu, eri musiikki ja eri koreograafia:

Haaste III/V HERZOG

Mäenpään Kartanon omistaja Marja Roschier-Halonen osti Nurmijärven Ratsumestareilta hienon
pitkälle koulutetun puoliverisen ruunan -80 luvun loppupuolella, jolloin siirryin valtion virasta eläkkeelle  ja
ryhdyin päätoimisesti kouluttamaan hevosia ja opettamaan ratsastusta. Herzog oli tyypillinen maneesihevonen.
Se piti peruuttaa ulkokentälle. Sain Herzin Kuluntalahden tallille ratsastettavakseni ja opettelimme tutustumista lähimetsiin hyvin monenlaisin seurauksin.
Kertaakaan en pudonnut mutta jouduin joskus heittäytymään alas, koska Herzog oli hyvin kookas, ryhdikäs ja isoliikeinen hevonen ja pukit olivat "melkoisia" hänen päättäessään, ettei ainakaan metsään uskalla mennä.

Kivahan se oli opetella GP-tason liikkeitä hevosella, joka ne hallitsi. Kisasinkin A;n kyriä kerran ja Herzi muisti musiikin oikein ja oikaisi lopputervehdykseen pysähtyen tasan musiikin loppuessa! Viimeisen kesän Herzi sai lomailla jalkavaivojensa vuoksi laitumella Mäenpäässä.

Herzog kuului hevosten aateliin hienon luonteensa vuoksi.Valitettavasti lähtömaassa jo oli rasitettu Herzin jalkoja paljon ja Tupamäki katsoi Herzin olevan onnellisempi vihreillä laitumilla.

Hevoshaaste II/V

Angloarabi  A p a c z

Pentti Sainio ja ylieläinlääkäri Syväri lähtivät taas hevosostosmatkalle Puolaan ja sanoin leikilläni, että jos löytyisi kimo ruuna saattaisin ostaa.
Sainio soitti sieltä ja kertoi, että kyllä löytyi mutta maksaa paljon. Rupesin etsimään kimppakaveria ja niin tilasimme hevosen ystäväni juniori Heli Junkkarin kanssa.
Hevoset saapuivat hienolla isolla kuljetusautolla Kärsämäelle, josta haimme Apaczin. Siinä sattui pieni välikohtauskin, kun hevosia pääsi karkuun valtatielle saakka hevostamme ulos otettaessa. Suurin osa hevosista jatkoi matkaa edelleen Vaasaan ja Kokkolaan.

Apacz sijoitettiin karanteenitalliin Paltaniemen Siirtolaan. Totuttaminen uuteen maahan ei sujunutkaan kovin helposti. Lyytisen Juha halusi ensimmäisenä kokeilla ratsastamista. Ei siinä montakaan minuuttia mennyt, kun heppa lennätti Juhan ja lähti tutustumaan kylään; hyppeli piikkilankojen yli ja piehtaroi satulan kanssa savikuraojissa, Vihdoin jäi kiinni erään talon pihalla.

Opettelua olikin suurin osa yhteistä taivaltamme. Apacz tyrannisoi sotapoikia Kainuun Prikaatin tallilla. Ruokien jakelukin tuotti vaikeuksia. Hänen ilojaan oli kahdella jalalla kävely pitkiäkin matkoja.Valjastuksen tulos oli katkenneet aisat ja valjaat! Hän pystyi hyppäämään huoleti 1,30 esteet mutta sille päälle sattuessaan ei mennyt maassa olevan puominkaan yli. Laukkakilpailuissa, joita pidimme lentokentän kiitoradan viereisellä nurmikolla, venytti laukka-askeleen helposti jopa 6 metriin.

Apaczilla oli Helin jälkeen montakin kimppaomistajaa vuorollaan, kaikki ihailivat ja pelkäsivätkin, mutta aina kuitenkin sanoivat:" Älä hävitä Apaczia." Juha meni Aatulla kenttäkilpailuissa, jossa kaatuivat ja jalka loukkaantui hepalta ja kilpailu jäi siihen. Vielä Kuluntalahden tallissakin Apacz oli osallistuen hiihtoratsastuksiin ja maastoiluun mielellään, Oikea työnteko tätä herrasmiestä ei isommasti kiinnostanut, Apacz karkasi kaksi kertaa vielä viimeisen matkan kuljetuksestaan, Vauhdikas polle!

Juhannus lähestyy ja lupauduin kertomaan Fb seuraajilleni , mitkä ovat viisi merkityksellisintä hevosta elämässäni, ja että kirjoittaisin ennen kuluvan vuoden juhannusta.


Hanna Heiskasen lähettämään haasteeseen:
Elämäni hevosia I/V:    J U N A K ox
Tehtävä on vaikea, koska elämääni on kuulunut ihania hevosia pitkä liuta.Ollessani pikkutyttö isäni osti Lieksan apteekkarilta komean suomenhevostamman Maijun, joka oli ratsukoulutettu ja myyjä halusi,että tehtävät eivät muutu. Mikä ihaninta Maiju tuli satuloineen! Se oli uutta.

Aloitin työelämäni Kajaanissa -50 luvun alussa, eikä hevosia markkinoiden lisäksi juurikaan näkynyt katukuvassa.KRS perustettiin 1965, jolloin  seura hankki Puolasta viisi ratsua ja 2 ponia.

Arabi JUNAK
oli tullessaan 3,5 vuotias ja melkoisen rajuluonteinen.Tapasi potkaista ja purra tilaisuuden tullen.
Tuntikäytössähän suositaan ihmisystävällisiä ja rauhallisia hevosia. Rakastuin Junakiin heti ensisilmäyksellä; ylväsryhtinen kuvankaunis arabin "haukinokka" kimo ruuna. Opettajanamme oli alkuaikoina ylivääpeli Pentti Sainio, joka kehoitti minua hankimaan hevosen omakseni. Vauhdikasta elämää vietimme ensin Paltaniemen Sutelassa ja sitten Kainuun Prikaatin tallilla Kajaanissa.
Ratsastusura aloitettiin "järkevästi" kiintoesteillä maastossa. Hyppääminen opeteltiin kenttätyöskentelyllä ilman satulaa.Tultiin alas melko usein!
Junakin kanssa suoritimme ensin pronssisen ja 1971 hopeisen SRL:n ratsastajamerkin. Maastoesteet olivat hyvin massiivisia, niistä osa oli rakennettu puhelinpylväistä. Junak lensi esteiden yli linnun lailla ja ihme kyllä pysyin siellä maaliin saakka.
Rataesteillä loukkasin oikean jalkani kantaluun ja se murtui kaupungin kovalla jalkapallokentällä muurilla. Häiriön aiheutti isä lastensa kanssa ja pillastutti tulisen hevoseni. Niin lensin kolmoisvoltin jälkeen jaloilleni maahan.

Junak oli ihana omistajalleen. Saatoin marjametsällä jättää sen huoleti heinätupon ääreen ja joku vaatteeni vain siinä ja hän odotti uskollisesti. Sitten kyllä mentiin lujaa takaisin tallille. Junak joutui onnettomuuteen Juupajoella, jossa olin leirinpitäjänä kolmena kesänä. Yksi vuokraamistani Ypäjän tammoista pamautti takajalan poikki Junakin lähennessä sopimattomasti. Siellä meillä oli käytössämme myös Kelmin emä Saparo, jota opetimme ratsuksi. Kärryjen vetäminen ei onnistunut Saparolta. Junak veti abeja koristellulla reellä kaupungin vilskeessä ja toimi joulupukinkin vetäjänä. Junak hyväksyi selkäänsä lapsetkin mutta joistain ihmisistä ei tykännyt, jolloin ratsastushetki jäi alle minuutin.Ystäväni Juha Lyytinen suoritti Junakilla kultamerkin ja kilpaili menestyksellä kansallisen tason rataesteillä. Junak haudattiin Kainuun Prikaatin hevosten hautausmaahan tallin taakse metsikköön. Suru oli kestämättömän suuri. Silloin ajattelin, etten enää ikinä katso hevosiin päinkään. Välivaiheessa ratsastin kuitenkin sh Salamaa ennen kakkoshevostani angloarabi APACZ:ia.

KETTUNI KUKU

Asuessamme Niskantiellä oli silloisen mieheni varastomies saanut Suomussalmelta kaksi
ihan pientä ketunpentua, joiden emä oli ammuttu.60-luvulla villieläimen pito kotilemmikkinä
oli vielä sallittua.Otin toisen ja aloin syöttämään nukentuttipullosta äidinmaidon vastiketta
parin tunnin välein.Niin ne silmätkin aukesivatja vähitellen laajensin ruokavaliota.

Kettu sai nimekseen KUKU johtuen samantapaisesta ääntelystään.Kuku oli mainio tyyppi
Oppi matkustamaan pikkuautossa ja sai kaikkialla ihailijoita runsaasti.Kalajoen Hotellillakin
hotellinjohtaja tarjoili Kukulle ruokasalissa jauhelihaa ja kermaa.Sisareni Mervi talutti Kukua hihnassa koiran tapaan, kotona hän oli vapaana.

Siitä vapaana olosta koitui monenlaisia harmeja.Kukat kaiveli purkeistaan ja "istutti" ne uudelleen juuret ylöspäin.Ollessaan varkaissa pöydällä ja tullessaan nähdyksi pissasi viinirypäleiden päälle, ettei kukaan
niitä voinut syödä.
Kaikenlainen nahkatuote, kengät, laukut ja nahkatakit muuttivat nopeasti muotoaan Kukun kässittelyssä.
Pitkä nahkatakkini oli ensin 3/4, sitten 1/2 ja lopulta suutari tuumasi, että seuraavalla kerralla tehdään kukkaro!

Marja- ja sienireissuilla Kuku oli vapaana metsässä ja kun vislasin juoksi omalla paikalleen autoon.
Kuku tuli toimeen naisten kanssa paremmin mutta miehiä hän pelkäsi ja melkein vihasi.Kaikki herkut maistuivat:hedelmät, pullat, makkarat jne.Turkki olikin tosi kaunis.

Kuku pääsi karkaamaan ulkoiluttajalta ja ikävä kyllä hänen elämänsä päättyi Petäisenniskassa ketunrautoihin.Saimme lukea Kainuun Sanomista, että kesy kettu jäänyt rautoihin.Pyyntimies kehuskeli turkin laatua.Voi sitä surua ja tunsin todella vastenmielisyyttä julmaa pyyntitapaa kohtaan..

TERA (Kuuraparran Amala) s.14.07.2004.

Tera on kääpiösnautseri, joka trimmataan villakoiramaisesti. Olimme mieheni kanssa lomamatkalla Torremolinoksessa ja olimme suunnitelleet menevämme koiratarhalle hankkiaksemme Resque-koiran
Meille tuli kuitenkin Suomesta viesti, jossa kysyttiin voisimmeko antaa kodin pikkukoiralle, jonka emäntä oli kuollut? Päätös syntyikin heti ja tunsimmekin Teran entisen omistajan koska asuimme melko lähekkäin ja olimme seuranneet heidän ulkoilujaan. Kasvattaja halusi siirtää koiran meille.

Tera oli hyvin hyvin onneton tullessaan meille 22.11.2010. Olihan hän turhaan yrittänyt herätellä rakasta luottoihmistään 1 1/2 viikon ajan kärsien samalla veden ja ruoan puutteesta. Ell totesi nestehukan - onneksi Tera joi paljon. Kyllä hän oli apaattinen, vapiseva ja sulkeutunut täysin. Ajattelin, että kyllä minä olen sen verran koirakuiskaaja, että emmeköhän me pärjää. Siinä meni kuitenkin 3-4 kuukautta! Seurasi liiankin tiivis riippuvuussuhde. Tera haluaisi olla kaikkialla minne menen. Hän oli tottunut moneen pikku pyrähdykseen ulkona päivittäin, eikä suostunut mieheni lenkkikaveriksi. Minun kanssani kiertäisi vaikka koko päivän.

Ruokatottumukset ovat olleet kaikkein vaikeimmat. Tera haluaisi syödä grilliproileria, sisäfilettä, HK:n sinistä ja maustettuja ruokia yleensäkin. On pitänyt opettaa omatekoiselle ohra+riisi+keitettyä kieltä tai sydäntä pöperölle. Katille kelpasi pienenä sammakot ja rannasta löytyneet kalanpäät jne. Nona tykkäsi kaikista vihanneksista, paprikastakin. Söivät marjapensaista suoraan viinimarjoja ja kaivoivat kasvimaasta itse porkkanat ylös. Jäiset hevosmunkit ovat olleet kaikkien herkkua. On Terakin tainnut keksiä niiden maittavuuden.

Kati, Nona ja Rosina ovat osanneet aavistaa sokerinlaskun mieheltäni jo ennen kun kohtaus on päällä.
He ovat suorastaan raahanneet hänet kotiovelle. Ja aina osanneet herättää minut ajoissa. Jopa Juusokin oppi asian.Tera taas hoksaa vasta hoitovaiheen loppupuolella, että joku on pielessä ja alkaa haukkua, että teen jotain pahaa auttaessani potilasta.Teraa on jo kertaalleen leikattu, hänelle muodostuu pieniä kasvaimia ihoon joka puolelle. Nyt kun ikää on tullut enemmän Tera on alkanut komentelemaan minua telkkarin katsomisesta, nukkumaan menosta ja lenkille lähdöstä, eikä anna helposti periksi. Onnellisimmillaan Tera on nukkuessaan sängyssämme, kunhan hänellä on seuraa.

Onko kukaan nähnyt koiran pyörtyvän?
Kati pyörtyi ikävöityään miestäni keikkamatkalta ja hänen tullessaan ei kestänyt sitä onnea - vaan poks! Selvisi kyllä hetken kuluttua. Katin ensimmäisen raskauden loppuvaiheessa olimme Puistolan puistossa, jossa heittelin lumipalloja. Katilla oli silmukkakaulapanta ja voi kauhistus, siihen tuli pupujussi ja siten mentiin ison likapuron yli peräkanaa, mutta Katin ollessa painava kastui jatkaen matkaa. Vimpelinmäeltä kuului haukku. En meinannut uskaltaa tulla kotiin kertoakseni Katin katoamisesta mutta kukas se istuikaan läpimärkänä B. rapun ulko-oven edessä? Itku multa pääsi; oli tullut pitkän matkan yli rautateiden ja katujen. Pakko oli tunnustaa tapahtunut miehelleni. KATI oli RAUTAA!

Ennenkuin siirryn historiapohjaisemmin kertomaan elämäni kulusta, jutellaan vielä kissoistani ja ketusta.
Tarina jatkuu...

Keskikokoinen villakoira JUUSO synt.1.3.1997- kuoli 23.11.2009.

Niinhän siinä sitten kävi,että Juuso jäi meidän perheenjäseneksi ja Rosinan seuraksi. Juuso oli alkuun arvaamaton, saattoi hyökätä
hampain ojennettuun käsivarteen ja selityskin asialle löytyi;
Juusolla oli paha tyrä selkärangan vieressä alaselässä. Oulussa Akuutissa tehtiin iso leikkaus, joka kesti yli 4 tuntia. Tyrän sisällä oli osa virtsarakkoa ja prostata sekä suolia. Sen voi vain arvata kuinka kivulias se oli. Juusosta tulikin leikkauksen jälkeen mitä seurallisin ja hellyyden kipein. Juhanin kanssa se lenkkeili päivittäin 7 km lenkin. Juuso ihaili Rosinaa kaikin tavoin ja vanhapiikakin oli otettu tuosta hellittelystä. Tällä hellittelyllä oli kuitenkin hyvin dramaattiset seuraukset. Lähdin yhdeksi päiväsi kotoa ystävieni häihin Virtasalmelle ja mieheni oli naukkaillut Wiskyä, ja Juuso pääsi astumaan Rosinan, joka oli ensisynnyttäjäsi vanha, melkein 12 v. Synnytys tehtiin keisarinleikkauksella ja Rosina sai virkeät pentunsa Mandin ja Amandan 27.10.2001. Leikkaushaava ei pitänytkään ja Rosina kuoli koviin kipuihin ja sydämen pysähdykseen heti marraskuun 1 päivänä. Ja niin minusta tuli koiraemo, joka nukkui koiralaatikossa 8 viikkoa syöttäen alkuun tuttipulloista lämmintä äidinmaidonvastiketta kahden tunnin välein.

Juuso oli järkyttynyt Rosinan kuolemasta ja vihasi pentujaan. Lenkkeili innoissaan mieheni kanssa, mutta kyttäsi
tilaisuutta näyttää taivaanmerkkejä kakaroille. Pennut olivat suloisia ja keinoemo oli väsynyt. Pennut hakivat turvaa toisistaan emon puutteessa.

Alunperin olin luvannut Amandan radiotoimittajaperheeseen, mutta kun olimme jo sopineet, että Soilen perhe ostaa Mandin ,aloin puhumaan Soilelle, ettei pentuja voi erottaa. Niin molemmat siirtyivät tallikoiriksi Kuluntalahteen .Amandasta tulikin terapiakoira, joka kiersi lähes päivittäin Sannan terapiaryhmän mukana metsälenkit. Mandista taas tuli tallipäällikkö, ylväs, itsetietoinen ja perhettään palvova kaunotar.

Siten alkoi kerrostalossamme peruskorjausremontti. Muutimme remonttia pakoon talon A-rappuun.Juuso pani jarruja päälle joka kerta ulkoa tullessamme ilmoittaen, että asumme B-rapussa
Johtuiko se metelistä vai jostain muusta, mutta niin vain kävi, että Juuson oli aika jättää meidät. Hän nukahti viimeiseen uneensa olohuoneen pöydän alle. Itkimme kovasti, Juuso sai lepopaikan Kuluntalahdesta.

Hoidin yli 10 vuotta Kainuun Pieneläinhautausmaata ja hautasimme Katin, Nonan ja Rosinan sinne. Valitettavasti kaupunki kielsi lisähautaamiset jo rempalleen menneelle  hautausmaalle, suunnittelevat uutta kaavoitusta rakentamiselle sillekin alueelle. Kukahan haluaa asua hautojen päällä?

Tällä hetkellä perheeseemme kuuluu kääpiösnautser TERA, joka trimmataan Juuson muistoksi villakoiraksi. Tarina jatkuu ...