ROSINA (s.4.12-1990 k.1.11-2001) Emä Hagelbergin Nona, isä karkeakarvainen
saksanseisoja Wiu.

Olen villi ja vapaa. Muutimme Mäenpään Kartanoon Pieksämäelle
heti -91 vuoden alussa. Olihan siinä aluksi totuttelemista, kartanolla oli paljon metsästyskoiria, eikä maneesiinkaan saanut mennä. Siilin Myllyllä oli kivaa, koska pääsimme uimaan Siilinpuroon ja saimme olla irti siellä myös pihamaalla. Päivisin olimmekin paljon
keskenämme Katin, Noonan ja isäntämme kanssa äiteen ollessa opettamassa Kartanolla. Joskus pääsimme mukaan ja saimme uida Pieksänjärvessä.

Olen meistä kolmesta kovin vesieläjä, keväisin hyppään jäiden sekaan, se se vasta on jotain! Sattui minulle melkoinen haaveri siellä Pieksänjärven rannalla. Karkasimme kerran
Katin johdolla ja rajuinpana huitelin missä sattuu ja astuin pullonpohjaan! Vasemman takajalan antura halki ja verta tuli, näytti siltä, että muovinen vaatepussi on täynnä. Ell ompeli sen ja tikit aukesivat , eikä voitu enää uudelleen ommella. Äitee
aloitti hyväksi havaitsemansa hiivahoidon, tässä ohje:
Sekoita tuoreeseen hiivaan keitettyä ja jäähdytettyä vettä paksun vellin
oloiseksi, kaksi kertaa vrk:ssa haava täyteen tätä mössöä ja kuiva kääre päälle.Vajaan kuukauden hoidon jälkeen jalka oli kunnossa taas. Ohje saatu ylieläinlääkäri Syväriltä, joka oli saanut tiedon Tukholman eläinten ihotautiproffalta hoidettaessa antibiooteille allergisia eläimiä. (Samalla ohjeelle hoidettiin arabi Junakin auennut leikkaushaava hyvällä menestyksellä).

Reissasimme anoppilassa Turussa ja lomilla kotona Kajaanissa
muutaman vuoden ajan, kunnes palasimme takaisin koti-Kainuuseen. Alkoivat reissut Haapalanlahteen Vuokattiin ja Kylmän tallille. Ei meistä ole ollut isonpaa haittaa hevosille,
tietääkseni. Kuljin maastolenkeillä mukana ja käväsin suolammessa uimassa -  mitä nyt vähän oli sammaleita päässä palatessani ryhmään.
Kati ja Nona ovat uineet meressäkin Ruissalon rannassa.


Ennen syntymääni oli Äitee pitämässä 4 H:n ratsastusleiriä Vuokatin Pisterinniemessä ULZIN tallilla ja seuraavalla viikolla KRS;n leiriä Kuluntalahdessa, silloin oli eräs vantaalaisperhe ihmetellyt:
 "Onko täällä kaikilla talleilla samannäköiset tallikoirat?
Olimme edelliviikolla Vuokatissa ja nuo koirat ovat samannäköisiä kuin siellä." Äitee tuumasi : "Samat koirat nämä ovat Kati ja Nona ratsastusleirikoirat!" Sittemmin meitä oli kolme.

Elämäni mullistui, kun Oulusta soitettiin, että Hiltusten perheessä on voimakas allergia yllättänyt ja pitäisi nopeasti löytää uusi koti villakoiralle. Äitee on aina valmis tarjoamaan sijaiskotia, kun hän on niitä Eläinsuojeluihmisiä.
ABC:n ratsastuksenopettaja Artsi oli menossa Kuopion kisoihin tuomaroimaan ja lupautui tuomaan tullessaan koiran meille syyskesällä v. 2000. Äitee lähti seuraavana päivänä samoihin kisoihin tuomariksi, luvaten etsiä uutta kotia sen jälkeen. Niin jäimme tuon mustan epäilyttävän rumiluksen kanssa Iskän hoiviin, joka nukkui
ensimmäisen yön sen kanssa olohuoneen lattialla.

Niin alkaa tarina kääpiövillakoira Juusosta, joka ei ollut ihan kääpiö - enemmänkin keskikokoinen.

NONA
(s.2.11.1983,k.17.9.1996).
Emä:Hagelbergin Kati ja Isä:Tähkäpään Nipa.

Olen saanut viettää onnellisen lapsuusajan emäni opettaessa käytöstapoja. Ajattelin jääväni vanhaksipiiaksi, mutta sitten Kajaanin Raviradan silloisen eläinlääkärin Pentti Koiviston karkeakarvainen saksanseisoja Wiu pääsi yllättämään lokakuussa -90 ja seurauksena oli erittäin vaikea synnytys joulukuussa. Sain kuusi pentua, joista 2 oli poikia. Viimeisenä syntynyt tyttö kuoli seuraavana päivänä ja toiselle pojista tuli suolisolmu. Eläinlääkäri oli koko yön auttamassa, mutta kalkkivajaus ja nestevajaus aiheuttivat maidontulon lakkaamisen, kunnes sain piikkejä.
Suorastaan pelkäsin niitä mustiaisia.

No, ei siinä mitään, Kati mummeli otti hommat hoitoonsa ja alkoi putsailemaan ja imettämään pentujani. Katilla oli sopivasti valeraskaus ja tulihan sieltä jotain sinistä lirumaitoa. Kahden vuorokauden kuluttua kömmin itsekin koiralaatikkoon, ja Kati poistui WC:hen itkemään. Siitä se lapsenhoito käynnistyi jotenkin.

Reiska, Taotao, Wiivi ja Rosina kasvoivat vauhdilla ja olivat rajuja käytökseltään. Hyvän kodin saivat kaikki. Reiska meni Radan Pialle ja Rosina jäi kotiin.

Kati-äidin kanssa.

Nona vilvoittelee.

Rakkaat rakkini - Kati

Kerran joku lehti pyysi eläimen itsensä kirjoittamaa tarinaa. Laadinkin sellaisen, mutta unohdin lähettää eteenpäin. Julkaistaan se nyt tässä.

 

Kati

(s. 20.2.1980 k. 23.11.1994)

emä Tella SF 10129R/72 Drever, isästä ei tietoa



Isäntäni Juhani oli aikonut hankkia poikakoiran lenkkikaverikseen, ja niin hän luuli, mutta kasvattajani soittaessa, että pitäisi vaihtaa, koska minä ainoa pentueen tyttö ja jo aikaisemmin varattu jollekin Otanmäen insinöörille. Onnekseni Juhani ei luopunut minusta sanoi vain: TÄMÄ ON MINUN, en vaihda.



Minulla on ollut koko elämäni ajan kuninkaallinen kohtelu. Olen lentänyt koneessa useamman kerran Turkuun, matkustan ykkösluokassa makuuvaunussa ja menetteleehän se pikkuautokin, sen on jokapäiväistä. Käymme tallilla päivittäin.



Olen saattanut maailmaan kolme pentuetta. Emäntäni on huolehtinut, että jälkeläiseni ovat saaneet valiokodin. Kerron hieman jälkeläisistäni. Minulla on ollut kaksi miestä. Ensimmäinen Eppu EPÄNORMAALI oli collien ja karjalan karhukoiran sekoitus. Aika hulttio mieheksi, ei ole kysellyt lastensa perään. Lapset syntyivät 10.6.1982 KAJPEDRO (Petro Hietasen mukaan, pidän näes hyvästä musiikista) ja viisi tyttöä. Katinka meni Sotkamoon ja lenkkeilee siellä Vuokatin rinteillä.



Suuri RAKKAUTENI NIPA TÄHKÄPÄÄ Ristijärveltä saa minut aina innostumaan. 2.6.1983 syntyneistä lapsistamme jätimme emännälleni iloksi NONAN, koska hän osasi aina mennä piiloon kun ostajia tuli. Lopulta meni makaamaan sängylle selälleen ja huokasi ja niin asia oli selvä. Kolmas raskauteni alkoi oikeastaan vahingossa. NIPA oli tullut ratsutallilla käymään ja emäntäni ollessa tunteja pitämässä maneesissa suorastaan hullaannuin ja seuraukset voi vain arvata, raskaus, parin viimeisen viikon kurja elämä ja synnytys 17.5.1987. Pentuja oli paljon ja painavia, emäntäni kantoi minua ylimmästä kerroksesta monta kertaa päivässä alaspäin, olisin muuten mennyt nokalleni kun se maha oli todella mahtava. Synnytys piti käynnistää ja Liiran Marja, eläinlääkäri pisti vauhtia hommiin. Ensimmäinen MUSSU (joka on TAPIO RÄISÄSELLÄ, sillä mäkikotkalla) tipahti pihamaalle pissatessa, tulihan niitä samana yönä seitsemän muuta ja kaiken huippu MATTI MYÖHÄNEN kahden vuorokauden kuluttua. Matista oli tulla ongelma, kun ne aikaisemmat eivät uskoneet hänen olevan samaa perhettä. Pidin Matin luonani lähes kolme kuukautta, kun oli raukka alunperin pieni, nyt ulkoilee rajavartioperheen kanssa. Nonalle tuo viimeinen synnytys oli koettelemus, kun ne kakarat repivät kaikki tapetit alas ja tekivät muutenkin ihan kauheita Nonan mielestä, eikä auttanut vaikka yritti neuvoa. Kyllä olimme helpottuneita kun jäimme kahdestaan ja elämä normalisoitui.



Osaamme tyttäreni Nonan kanssa käyttäytyä tallialueilla, kilpailupaikoilla ja talleissa mallikelpoisesti. Vaikka yleisöä huvittaakseni olen kyllä tempaissut tulemalla ratsukon kuulutuksen jälkeen maneesiin ja hypännyt pari estettä tuosta lonkalta.



Istun autossa kuljettajan vieressä ryhdikkäästi, Nonan paikka on takanani. Jotkut ratsastajatytöt pakkaavat tulemaan paikalleni ja tytöstä riippuen saatan suostua istumaan hänen sylissään. Olen luonteeltani pidättyväinen, ylpeä ja huomion kipeä. Oikein harmittaa tuo Nona, joka kulkee äiteen perässä joka paikkaan, pesupaikallakin se nostelee jalkojaan kuten hevoset ja käyttäytyy koiramaisesti kantaen äiteen tavaroita ylös.



Isäntäni kutsuu minua prinsessaksi "kuningattareksi" ja universumin kauneimmaksi ja soittaa minulle huilua, vaikka en aina pidäkään siitä. Hänen mielikseen suostun kaupunkilenkkiin piipun ja sateenvarjon kanssa, sillai arvokkaasti. Äiteen kanssa me juostaan lujaa kalliota ylös ja alas, suolla ja missä vain, vaikka rillit siltä lentää kun mennään puiden alta.



Voi olla, että tapaan kaikki ihanat lapseni, kun Kainuun Eläinsuojeluyhdistys järjestää SEROPI-näyttelyn. Ristijärvellä pitää mennä käymään, että saa ajaa PALLINAAMAA, sitä mustaa paksua kissaa ja kaivella kuoppia pihamaalle, kuten silloin kun olimme koko pentueen kanssa NIPAN luona, kaivoimme kuoppia tosi hyvin. NIPAN emäntä luuli pommituksen olleen. Osaamme Nonan kanssa tulla autolle merkkisoiton kuultuamme, mutta ihmekös tuo olemmehan muusikkoperheestä. Hau!
Minä pienenä ja pentujen kanssa.

Tästä tämä nyt alkaa

Kaikkina elämäni vuosikymmeninä ovat eläimet kuuluneet kuvioihin. Maaseudun lapsena sain seurata elämän syntymistä ja kuolemista ihan vierestä. Joulun aikaan juoksenteli pirtin lattialla pieni vaaleanpunainen porsas. Kaikki elämäni eläimet; kissat, koirat, kanat, kukot, lampaat, lehmät ja tietysti hevoset.

Usean vuoden ajan olen miettinyt ja ihan pyydettykin minulta, että jakaisin muistojani ystävilleni, Aloitan kertomalla omista koirakasvateistani kantaäiti Katista alkaen. Saattaapa tämä blogini sivuta vähän muutakin elettyä elämääni rakkaine ystävineni ja muistoineni.